Prodeko 50

Tuotantotalouden Kilta Prodeko on yksi Otaniemen pienimmistä, mutta samalla myös tiiveimmistä killoista. Prodeko toimii tuotantotalouden opiskelijoiden yhdyssiteenä Tuotantotalouden laitokseen, Aalto-yliopiston Ylioppilaskuntaan ja yritysmaailmaan. Samalla Prodeko järjestää jäsenilleen opiskeluja tasapainottavaa vapaa-ajantoimintaa, joka jakaantuu ns. ammatilliseen toimintaan sekä kiltatoimintaan ja illanviettoihin.

Prodeko perustettiin alunperin tuotantotalouden ammattiainekerhoksi Koneinsinöörikillan alaisuuteen vuonna 1966. Sittemmin Tuotantotaloudesta on tullut erillinen opintosuunta, kerhosta kilta ja toiminnasta lähes ammattimaista. Prodekon perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 50 vuotta, ja sitä on totta kai juhlittava asianmukaisesti. Juhlavuoden tapahtumat ovat alkaneet jo keväällä opiskelijoiden ja alumnien yhteisellä seminaarilla sekä Ullanlinnanmäen näkyvimmällä teltalla Wappuna. Syksyllä juhlavuosi huipentuu tuhannen hengen vuosijuhlaan Kaapelitehtaalla. Vuosijuhla koostuu koktail-tilaisuudesta, pääjuhlasta ja jatkoista, sekä seuraavan päivän Silliaamiaisesta. Lisäksi vuosijuhlaviikolla järjestetään ainakin Vujuviikon bileet ja kulttuuritapahtuma.

Pääjuhla,
Prodeko 50 vuotta

Juhlavuosi huipentuu Diskonttaus 50 -juhlaan, joka järjestetään Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa lauantaina 8.10.2016. Juhlailta alkaa tuttuun tapaan cocktail-tilaisuudella ja pääjuhlan jälkeen päästetään jatkot valloilleen. Silliaamiainen ravitsee ja viihdyttää juhlijoita sunnuntaina 9.10.2016. Viikonloppu tulee olemaan unohtumaton kokemus ja se tuo yhteen kiltalaisia 50 vuoden ajalta.

Kiltalaisten ja alumnien kiintiöt ovat tällä hetkellä täynnä. Ke 7.9. klo 12.00 avataan vielä viimeinen ilmoittautuminen, joka on avoin alumneille ja kaikille opiskelijoille. Ilmoittautumisesta tiedotetaan Prodeko50- nettisivuilla sekä Facebookissa.

Aikataulu (huom. muutokset mahdollisia)

COCKTAIL
@Aalto-Yliopiston kandidaattikeskus (Otakaari 1) klo 14. Kuljetukset pääjuhlaan lähtevät klo 16.15-17.15 välillä.

PÄÄJUHLA
@Merikaapelihalli (Tallberginkatu 1) klo 17.45. Ovet pääjuhlapaikkaan avautuvat kello 16.45. Kuljetukset salaiseen jatkopaikkaan lähtevät pääjuhlapaikalta klo 23 alkaen.

SILLIS
@Otaniemen Startup Sauna (Betonimihenkuja 3) klo 12. Varauduthan siihen, ettet ole maanantaina töissä.

Juhlavuoden seminaari Finlandia-talossa

Juhlavuoden kunniaksi Prodeko järjesti yhdessä neuvottelukunnan ja alumnien kanssa Prodeko50-juhlaseminaarin. Tapahtumaan kerääntyi reilu 300 ihmistä kuulemaan liike-elämän kärkinimiltä mitä kasvu on ja miten sitä saadaan aikaiseksi.

Prodeko Ventures avasi seminaarin kertomalla omasta toiminnastaan (http://www.aalto.fi/fi/current/news/2016-05-23-005/). Kati Hagros ja Juha Äkräs jakoivat omia kokemuksiaan henkilökohtaisesta kasvusta ja hyvinvoinnista. Tuotantotalouden laitoksen historiaa ja tulevaisuutta avasi yleisölle kaikkien tuotantotalouden opiskelijoiden tuntema Eero Eloranta. Ennen taukoa yleisö pääsi seuraamaan läheltä BCG:n Tuukka Sepän ja McKinsey:n Anna Granskogin vuoropuhelua aiheesta “Suomalainen teollisuus nousuun”. Tauon jälkeen Matti Alahuhta ja Risto Siilasmaa kertoivat omista kokemuksistaan johtajuudesta. Kasvuryhmän toimitusjohtaja Annu Niemisen pohti miten yrittäjyys saadaan takaisin yrityksiin. Lopulta Mikko Kärkkäinen ja Kristo Ovaska päättivät virallisen osan seminaarista kertomalla omien menestyvien kasvuyritystensä Relexin ja Smartlyn tarinan.

Suuret kiitokset osallistujille, seminaarin puhujille sekä juontajille Tuure Parkkiselle ja Nelli Lähteenmäelle! Käy tutustumassa seminaariin kuviin ja videoihin.

Matti Alahuhta

KONE Oyj toimitusjohtaja
2005-2014

Eero Eloranta

Aalto-yliopiston opetuksesta
vastaava vararehtori

Kati Hagros

KONE Oyj tietohallinto- ja
kehitysjohtaja

Risto Siilasmaa

Nokian hallituksen puheenjohtaja,
F-Securen perustaja ja
entinen toimitusjohtaja

Anna Granskog

McKinsey & Co. Partneri

Mikko Kärkkäinen

RELEX Solutions perustaja ja
toimitusjohtaja

Annu Nieminen

Kasvuryhmän toimitusjohtaja

Kristo Ovaska

Smartly.io perustaja &
toimitusjohtaja

Tuukka Seppä

BCG Senior Partner &
Managing Director

Juha Äkräs

Hintsa Performance toimitus-
johtaja, entinen Nokia Oyj
henkilöstöjohtaja

Juhlavuoden
tapahtumat

Juhlavuoden seminaari

Finlandiatalon A-salissa järjestettävä "Saadaan kasvua aikaiseksi" -seminaari kokoaa yhteen koko Prodeko-yhteisön; tuotantotalouden opiskelijat, alumnin ja laitoksen.

Prodeko 50 WappuUllis

Prodeko juhlii Wappua Ullanlinnanmäellä juhlavuoden kunniaksi railakkaammin kuin koskaan ennen. Tervetuloa Prodekon teltalle!

Diskonttaus 50

Pääjuhlaa juhlitaan Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa

Sillis

Juhlatunnelma herätetään uudelleen henkiin Silliaamiaisella, jossa väsyneimmätkin juhlijat saavat uutta virtaa

Juhlajulkaisu

Prodekon täyttäessä 50 vuotta, on jälleen aika muistella myös menneitä. Sen vuoksi Prodeko 50 -juhlavuoden kunniaksi tullaan julkaisemaan juhlajulkaisu, joka täydentää 40v. juhlajulkaisua. Tarkoituksena on keskittyä eritoten viimeiseen kymmeneen vuoteen, sopivasti pilke silmäkulmassa ja paljon kuvamateriaalia käyttäen.

Juhlajulkaisu julkaistaan kiltamme 50-vuotisjuhlissa, joten tilaamalla juhlajulkaisun saat sen heti uunituoreena vuosijuhlissamme. Mikäli et ole tulossa juhliin, voimme myös toimittaa kirjan kotiin juhlan jälkeen. Huomaa, että postitettuna hinta on kalliimpi, sillä sisältää postikulut. Juhlajulkaisun ohella voit ostaa myös 40-vuotisjuhliin tehdyn “40 vuotta inhottavaa itsevarmuutta” - historiateoksen, mikäli se vielä uupuu kokoelmista. Niitä on jäljellä rajoitettu määrä, joten jos sellaisen haluat, tilaa omasi nopeasti!

HUOM. Holvi-kaupassa on 4 tuotetta, joten tarkista, että valitset varmasti haluamasi paketin.

  • 50v juhlajulkaisu (toimitus pääjuhlaan) 15€
  • 50v juhlajulkaisu (postitettuna kotiin) 20€
  • 40v ja 50v juhlajulkaisut (toimitus pääjuhlaan) 25€
  • 40v ja 50v juhlajulkaisut (postitettuna kotiin) 30€

Täältä pääset shoppailemaan oman juhlajulkaisusi:
https://holvi.com/shop/Diskonttaus50/section/prodeko-50-v-juhlajulkaisu/

Auri Väljä

+358 40 830 9413

auri.valja@aalto.fi


Ideoita juhlavuodelle

Prodekon 50. juhlavuosi on ainutlaatuinen tapahtuma koko killalle ja toivomme, että mahdollisimman moni kiltalainen osallistuu juhlan ideointiin. Mitä sinä haluaisit nähdä ensi vuonna? Otamme vastaan pieniä ja suuria ideoita vuoden tapahtumien suhteen. Jaa ajatuksesi toimikunnalle alla olevalla lomakkeella.

Yhteistyökumppanit

Prodekon juhlavuosi tarjoaa monenlaisia yhteistyö- ja sponsorointimahdollisuuksia erikoikoisille yrityksille. Pääjuhlaviikonloppu tarjoaa upeat puitteet näkyä esimerkiksi pääjuhlan brändättyjen pöytien, nimikkodrinkkien, logonäkyvyyden, kiltalehden mainosten tai silliaamiaisen rennon kontekstin kautta.

Juhlavuoden sponsoroinnista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Eero Vartiaiseen.

Yrityssuhteet

Eero Vartiainen

+358 50 360 6383

eero.vartiainen@aalto.fi

Juhlavuodessa mukana

Toimikunnan yhteystiedot

Kokonaisuus

Saana Kivimaa

+358 40 573 7698

saana.kivimaa@aalto.fi

Juhlavuoden tapahtumat

Pyry Huhtanen

+358 40 500 9437

pyry.huhtanen@aalto.fi

Yrityssuhteet

Eero Vartiainen

+358 50 360 6383

eero.vartiainen@aalto.fi

Pääjuhla

Iina Lappalainen

+358 45 650 5527

iina.lappalainen@aalto.fi

Cocktail ja kuljetukset

Ville Huovinen

+358 45 672 1192

ville.huovinen@aalto.fi

Jatkot

Matti Fouchault-Airasmaa

+358 45 277 5337

matti.airasmaa@gmail.com

Sillis

Markus Junkkari

+358 41 540 5090

markus.junkkari@aalto.fi

Juhlajulkaisu

Auri Väljä

+358 40 830 9413

auri.valja@aalto.fi

Tiedotus ja markkinointi

Laura Levänen

+358 40 503 9918

laura.levanen@aalto.fi

Videot

Heta Ruikka

+358 40 054 9507

heta.ruikka@aalto.fi

Wappu-ullis

Christine Korjus

+358 40 727 1234

christine.korjus@aalto.fi